Vatikaani

Aamu valkeni harmaana, mutta taivas selkiytyi pian. Selkiytyi myös se, että olinpa maannut täysissä vaatteissa turhaan kaksi ensimmäistä yötä. Onhan täällä nimittäin lämmitys. Katon rajassa on puhaltimen näköinen laite, jota luulin ilmastoinniksi. Kun sellaisen saa tilata kuuden euron lisähintaan. Mutta samalla se on myös lämmityslaite. Ja kaukosäädin oli koko ajan jääkaapin päällä. Ihmettelin jo, miten nämä paikalliset täällä tarkenee, kun suomalaistakin jo viluttaa. Yleensähän roomalaiset kulkee vielä toppatakissa, vaikka ulkona olisi kaksikymmentä astetta lämmintä. No, nyt on täällä sisällä kolmekymmentä.

Talon bussilla menin taas Roomaan ja suunnistin suoraan Vatikaaniin. Jono Pietarinkirkkoon oli taas varmaan kilometrin mittainen. Pikkuhiljaa se kuitenkin lyhentyi, joten liityin siihen jatkoksi. Vaikka ihmisiä on paljon, jono liikkuu kuitenkin ihmeen nopeasti, sillä perillä on monta metallinpaljastinta. Sellaisen läpi nimittäin pitää kaikkien mennä. Myös asu on aika tarkka: shortsit ei käy ja olkapäät pitää olla peitettynä. Onneksi farkut, t-paita ja lenkkarit sentään kelpaa.

Itse kirkkosali on valtavan iso. Aluksi huomaa vain päälaivan, mutta kummallakin puolella on kokonaisen yhden kirkon kokoisia sivulaivoja. Mitat ovat valtavat: ulkopituus 212 metriä, sisäpituus 187 metriä ja korkeus kupolin huippuun 132 metriä. Kupoliin mahtuisi kuulemma kaksi stadionin tornia päällekkäin.

Kun itse kirkko oli katsastettu, piti tietysti päästä kupoliin. Sinne on 521 porrasta, joista 200 ensimmäistä pääsee hissillä, kun maksaa seitsemän euroa. Jos kävelee nekin, pääsee viidellä. Aluksi ajattelin kokeilla suomalaista sisua, mutta sitten tuli mieleen että jalkoja voi tarvita vielä muuhunkin. Jo hissin ylätasanteella, vajaassa puolivälissä, näyttivät ihmiset kirkon sisällä muurahaisilta. Sitten alkoi nousu tosi kapeita portaita, jotka kiersivät koko ajan yhteen suuntaan. Seinät alkoivat kallistua kupolin muodon mukaan ja lopuksi oli vielä pitkä matka metallirappuja. Kaiteita ei juuri ollut ja jonossa piti mennä kuin viekiläiset.

Mutta huipulla ei kyllä kukaan varmaan katunut nousua. Rooma tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan joka ilmansuuntaan. Ei ihme jos entisaikojen ihmiset tämän nähtyään uskoivat tulleensa maailman keskipisteeseen. Aikani kuvailin maisemia ja kapusin taas alas. Kupolin keskitasanteella oli matkamuistomyymälä ja baari. Sieltä lähetin ensimmäiset ja ainoat kortit Suomeen: Fannyn pubiin ja Eskelisen Akulle. Muut lukekoot tätä blogia. Seinässä oli myös juomahana, josta tietysti piti maistaa. Hyvää oli.

Alhaalla vielä taivastelin jonkin aikaa kirkossa ja lähdin sitten kohti Trastevereä. Mutta lisää siitä huomenaamuna.

Rajavartija Vatikaanin rajalla.

Lieksalainen pyhyyden lähteillä.

Sveitsiläiskaartilaiset ei laske tänne turisteja.

Roomalainen poliisiauto.

Sveitsiläiskaartilaiset Pietarinkirkon ovella.

Pietarinkirkon keskilaiva.

Pietarinkirkko sisältä.

Näkymä kirkkoon kupolin puolivälistä.

Seinät alkaa kaatua päälle.

Ikuinen Rooma.

Paavin palatsi.

Rooman kukkuloita.

Rooman kattoja.

Pietarinkirkon aukio kupolista.

Lieksalainen lähellä taivasta.

Näkymä Roomaan.

Toinen näkymä Roomaan.

Lieksalainen juo pyhää vettä Pietarinkirkon seinästä.

Pyhä valo sokaisee turistit Pietarinkirkossa.

Pietarinkirkon kupoli sisältä katsottuna.

Pietarinkirkon keskilaivan alttari.

Tältä alttarilta pääsee ilmeisesti messuamaan vain paavi.

Il Vittoriano ja Fontana di Trevi

Kello on puoli seitsemän, sormia paleltaa ja ulkona yön on satanut. Kun respa aukeaa, pitää käydä tänne vuokraamassa jokin lämmitin. Muuten ei kyllä v-tuta yhtään, mukavaa täällä on!

Mutta eilisestä vielä. Siis kun en päässyt Capitoliumin museoihin, laskeuduin portaat ja nousin toiset. Nimittäin tutkimaan Il Vittorianolle, Vittorio Emmanuelen muistomerkille. Se on ihan mahdottoman iso rakennus, joka on rakennettu vähän yli sata vuotta sitten juhlistamaan Italian yhdistymistä (se Vittorio oli Italian ensimmäinen kuningas). Italialaiset kutsuvat sitä rumuutensa vuoksi tekohampaiksi tai hääkakuksi.

Ensimmäiseksi kiinnitti huomiota sääntötaulu rakennuksen portilla. Siinä sanotaan suomeksi näin:
TUNTEMATTOMAN SOTILAAN HAUTA
Niiden erityisten eettisten arvojen vuoksi, joita muistomerkki ja tuntemattoman sotilaan hauta edustavat italialaisille, on suositeltavaa käyttäytyä paikan pyhyyden mukaan.
On ehdottomasti kiellettyä: heittää roskia tai liata muistomerkkiä, syödä tai juoda, istua tai maata portailla, kiivetä jalustalle tai kaiteille, aiheuttaa meteliä, käyttäytyä huonosti, viedä eläimiä, tupakoida.
Säännöt kyllä ymmärtää hyvin, mutta jotenkin niiden esitystapa vähän huvittaa.

Kun portaita oli noustu, tuli vastaan tuntemattoman sotilaan hauta. Ikuiset tulet paloivat, vartijat vartioivat ja vetelän näköiset turistinuoret kuvauttivat itseään paikan edessä.

Seuraavalla tasolla kuulin pitkästä aikaa suomea. Kaksi mummoa siinä puheli ja päätin kysyä, oliko edessä avautuva katu Corso. Siitäpä keskustelu alkoikin. Nämä ”mummot” olivat muistelemassa entisiä italianmatkojaan. 60-luvulla he olivat jättäneet työnsä ja lähteneet liftaamaan ympäri Eurooppaa. Italiassa he olivat asustelleet teltassa viisi kuukautta. Sain myös ohjeistusta, että kun kerrann pystyy ja pääsee liikkumaan, niin matkailla kannattaa. No kyllähän minä sen tiedän. Ja yhdeksi kiinnostavaksi paikaksi he suosittelivat Indonesiaa. He olivat muuten syntyisin Valkealasta ja toinen asui yksin vanhaaa isoa sukutilaansa.

Kun nousin vielä ylemmäksi, näin opasteen museoon. Sekin oli ilmainen ja jotenkin sotaisa paikka. Kaikki esineistö liittyi lähinnä Italian vapaustaisteluun 1800-luvun alussa. Moni sankari oli minulle nimeltä ihan outo, mutta Giuseppe Garibaldin tunnistin. Hänen jäämistöstään olikin näytteille pantu kaikki mahdollinen, miekkoja, satuloita ja kahdet housutkin. Ensimmäisestä maailmansodasta oli tykki ja jotain viirejä ja kunniamerkkejä. Toisesta maailmansodasta ei missään mainittu sanallakaan.

Il Vittoriolta laskeuduin Corsolle, joka on pitkä, suora kauppakatu. Ensiksi tuli vastaan jokin kirkko, joka oli omistettu Pyhälle Markukselle. Tiesin, että siitä vähän oikealla on jossain suihkulähde Fontana di Trevi. Pieneltä aukiolta se löytyikin. Marcello Mastroianni ja Anita Ekberg pulikoivat siinä Fellinin elokuvassa ”La Dolce Vita”. Kun lähteeseen heittää kolikon olkansa yli, kuulemma vielä palaa Roomaan. Ja muistaakseni kolmella kolikolla pääsee naimisiin. Lähteellä oli tungosta ja kun minulla ei nyt ole kiire takaisin Roomaan eikä vielä naimisiinkaan, annoin euron yhdelle vaalealle tytölle heitettäväksi että saisin kuvan. Mutta se viskasi rahan ennen kuin ehdin kameraani virittämään. Kun sade loppui, palasin lähteelle ja sain muutaman kunnollisen kuvan.

Pikku pizzeriassa söin ison kinkulla ja juustolla täytetyn keitinpiirakan ja kaupasta kävin illaksi suklaata ja makkaraa.Katsoin kelloa ja laskin että vielä ehdin nähdä espanjalaiset portaat. Siellä ovat kuulemma viihtyneet erilaiset taiteilijat ja kosmopoliitit. Nyt siellä viihtyvät turistit.

Lopuksi oli pakko palata Flaminiolle ja etsiä bussin lähtöpaikka. Onneksi löytyi. Tänään yritän päästä Pietarinkirkon kupoliin ja jos taas sataa, pitää katsella museoita. Se kupoli on muuten kahden stadionin tornin korkuinen ja ainakin ylimmät 380 askelmaa on pakko kiivetä jalan. Mutta kunto on nyt kova, jalkapohjissa vain tuntuu siltä että kohta tulee rakkoja.

P.S. Tiedoksi vielä sellainen seikka, että ostin eilen lennon lauantaiksi Frankfurtista Tampereelle. Nythän paluu olisi torstaina, mutta kun täältä ei vielä ole kiire minnekään, ajattelin katsella paluumatkalla kaksi päivää Luxemburgia. Sinne nimittäin pääsee bussilla Hahnin kentältä parissa tunnissa. Yksi majapaikkakin on katsottuna Larochettessa, jos huoneita on vielä vapaana. Lähinnä linnoja ja luontoa siellä katselisin. Tai pitäisiköhän sinne kaiken varalta avata pankkitili...

Lippu liehuu Il Vittorianolla.

Ohjeet muistomerkille nousijoille.

Tuntemattoman sotilaan hauta.

Näkymä portaikosta kaupungille.

Piazza Venezia ja Corso.

Vittorio Emmanuel ratsastaa.

Sotaisa patsas Il Vittorianon museossa.

Kansallissankari Giuseppe Garibaldin housut.

Giuseppe Garibaldin toiset housut.

Kanuuna I maailmansodasta.

Museon portaikko.

Kuningas Vittorio Emmanuelin muistomerkki.

Pyhän Markuksen kirkko.

Fontana di Trevi.

Fontanalla kaikki haluavat kuvaan.

Kolikon heittoa, tyyli 1.

Kolikon heittoa, tyyli 2.

Kolikon heittoa, tyyli 3.

Pylväspyhimys todennäköisesti Piazza Colonnalla.

Espanjalaiset portaat.

Turisteja portaiden juurella.