Kello on 3.46 ja uudessa maassa on kohta vuorokausi takana. Aamukuudelta saavuin bussilla ja rautatieaseman kahvilasta tutustumisen aloitin. Jos menee odotushuoneeseen, siellä saa tästä maasta kyllä väärän kuvan. Huone nimittäin haisee. Se on täynnä yönsä lämpimässä viettäneitä laitapuolen asukkeja. Muualla heitä ei siten näekään. Mutta kun menee aseman vessaan, saa oikean kuvan. Miesten WC on tehty marmorista ja kaikki paikat kiiltelevät puhtauttaan. Ja kun astuu kadulle, näyttävät valkoiset viivat kuin eilen maalatuilta. Jos jalkakäytävän saumaan tulee pieni lommo, sitä on heti mies polttolampun kanssa paikkaamassa. Kaikki täällä on LIIAN SIISTIÄ.
Jätin kassin säilytyslokeroon ja lähdin kohti keskustaa – tai missä ajattelin sen olevan. Vähän matkan päässä tuli eteen Luxemburgin kaupungin kaunein seutu: syvä, vihreä rotko. Rotkon seinustalla kulkee palasia kaupungin vanhaa muuria. Ensimmäinen linna tänne rakennettiin v. 963 ja sen ympärille kaupunki on kasvanut. Nyt tuo rotko ja muuri siis jakavat kaupungin kahteen aika tasavertaiseen osaan. Rautatieaseman puolelle jää juuri ja juuri kaupungin tärkein maamerkki: Luxemburgin pankki. Nimittäin katseleepa kaupunkia mistä päin tahansa, ylimpänä silmään sattuu pankkirakennuksen kellotorni. Yleensähän kaupungeissa kauimmaksi näkyy jokin kirkko.
Rotkon toisella puolella on kaupungin hallinnollinen keskus. Arkkiherttuan palatsi on aika vaatimaton rakennus toisten keskellä, parhaiten sen tunnistaa vartiosotilaista. Kirkko on nimetty Notre Dameksi. Kun menee sisälle, tulee ihan jouluinen olo. Niin punaisen kirjavat ikkunoiden lasimosaiikit ovat. Kryptassa on pari tärkeää hautaa ja tunkkainen haju.
Koko keskusta on pyhitetty jalankulkijoille. Mukavinta on lorvailla pienillä aukioilla, joissa on katukahviloita ja yleensä jokin suihkukaivo. Pari aika hauskaa kaivoa bongasinkin. Hienot muoti-, koru- ja kirjakaupat täyttävät keskustan. Varsinaiset suurpääoman päämajat ovat ehkä kauempana, mutta kyllä rahan tekijät täälläkin näkyvät. Joka toinen vastaantulija on pankkimies siistissä tummassa puvussa. Onneksi se toinen puoli onkin sitten ihan tavallisia ihmisiä.
Vielä aamuyhdeksältä tuumin, että olen ainut turisti koko kaupungissa. Jo tunnin päästä kuitenkin ilmeni, että on niitä muitakin. Ei tosin samassa mitassa kuin Roomassa. Iltapäivällä kuulin pari kertaa suomen kieltäkin, nuorisoa olivat. Ja katukaupustelijat ja kioskit täältä puuttuvat kokonaan, kaikki on mentävä ostamaan kaupasta.
Länsipuolella kaupunkia kiertää laaja puistoalue. Siellä tapasin aamukymmeneltä miehen notkumassa puku päällä suihkulähteen äärellä. Taisi olla jokin kiinalainen johtaja harjoittamassa tai-jitä. Upeat vihreä puistot, hirveän syvä rotko pengerryksineen ja muureineen sekä keskustan pikkukujat tekevät kaupungista jotenkin sadunomaisen. Se mahtipontisuus, mikä Roomassa tulee vastaan joka mutkassa, täältä puuttuu. Kaikki on pientä, siroa, siistiä ja kaunista. Vähän kuin suomenruotsalaiset.
Kielestä pitää vielä kertoa. Pääkieli on ranska ja ranskaksi kaikki opasteet ovat. Lisäksi puhutaan saksaa ja omaa kieltä, luxemburgia. Ja siitähän ei saa mitään tolkkua eli kommunikointi on vaikeaa. Onneksi keskustassa ymmärretään englantiakin. Mutta on kyllä aika hankalaa tämä orientoituminen uuteen kieleen. Juuri kun Roomassa oppi sanomaan automaattisesti buongiorno, grazie, per favore ja si, pitikin Frankfurtissa aamuneljältä vaihtaa guten morgeniin ja dankeen. Ja täällä on jo bonjour ja merci. Nuo perussanat sanon yleensä paikallisella kielellä, enempää en ole vitsinyt enkä ehtinyt opettelemaan.
Iltapäivällä aloin etsiä nettikahvilaa, sillä online check-in paluulennolle oli tekemättä. Yksi kuppila löytyikin ja siellä valmistelin jo tämän jutun kuvia, mutta näppäimistö oli tosi hankala. A, M ja Y oli ihan eri paikoissa ja erikoismerkit oli laitettu toisinpäin. Lopulta tuli mieleen, että pitäähän näin isossa kaupungissa olla langattomia verkkojakin vapaana. Kävin kassin säilytyksestä ja tein hommat valmiiksi mäkkärissä.
Kymmenen yli neljän hyppäsin Beaufortin bussiin. Kysyin kuskilta hostellia, mutta ei hän tiennyt. Viereiseen penkkiin istui pari nuorta ja kyselin helitä, mutta ei mitään tietoa. Ja minä kun en vaivautunut ottamaan ylös tämän paikan osoitetta tai edes nimeä. Selitin että hostelli on ”Pikku Sveitsissä”. Poika keksi että se on Müllerthalin laakso ja kehotti jäämään pois yhdellä pysäkillä ja jatkamaan toisella bussilla. Jäin siis keskelle peltoja muutaman talon pikkukylään ja mietin että Beaufortiin olisi sittenkin pitänyt mennä. Vastaan tuli jokin isä lapsineen ja selitin tilannetta, mutta hän puhui vain portugalia. Kun kysin taksia, sitä ei kuulemma kylässä ollut. Onneksi tietä pitkin tuli toinen bussi ja sillä lopulta pääsin Beaufortiin. Mutta taas sama rumba. Ei kukaan tiedä mitään hostellia, hotellin vain. Lopulta paikallisen liikuntapuiston luona olevan kuppilan baarimikko keksi että se on Jugendherbergen. Sillä nimellä tämä paikka saksaksi tunnetaan.
Otin täältä kaksi yötä dormissa eli makuusalissa. Tässä huoneessa on kaksitoista punkkaa, mutta tällä hetkellä olen koko talon ainoa asukas. Huomenna kuulemma tulee muitakin ja viikonloppuna on jo täyttä. Mutta yhden hengen huone olisi maksanut 12 e/ vrk lisää ja enhän minä täällä asu, käyn vain nukkumassa. Tämä on jonkin nuorisohostellijärjestön paikka ja kun en ole jäsen, jouduin maksamaan 2 euroa ylimääräistä. Mutta sain kaksi tarraa korttiin, jolla pääsee sitten aikanaan jäseneksi ilmaiseksikin. Kun kysyin ruokaa, respan poika sanoi että hän voi tehdä pitsan. Pyysin pelkkää slicea, mutta hän jo kyllä varoitti että se pitsa on aika iso. Nyt tuossa pöydällä on siitä puolet vieläkin syömättä. On ihan itse tehty, kinkusta, meetvurstista ja juustosta. Ja on tosi suolainen.
Joka tapauksessa eilinen päivä oli niiin rankka että hyvin pääsi uneen jo puoli yhdeksältä. Jos istahti puiston penkille, kahvilaan tai bussiin, menivät silmät aina väkisin kiinni ja alkoi nähdä unia. Nyt huomaan, että vasemmassa jalkapohjassa on iso rakko. Kokemuksesta tiedän, että se on nyt pahimmilaan, mutta kunhan se puhkeaa niin kävely helpottuu. Tosin sukat on sitten mädässä ja veressä, mutta pesuunhan ne menee muutenkin. Kengissä ei kyllä nyt ole vikaa, Espoosta ostamani Reebokit ovat palvelleet tosi hyvin.
Täällä ympäristössä olisi siis kaunista luontoa vaikka kuinka paljon, mutta aamulla on vielä viileää ja en tämän jalan kanssa hirveille patikoinnille lähde. Taidan siis ajaa Luxemburgin kaupunkiin ja ottaa siellä tämän päivän ihan kevyesti. Mäkkärissä laitan tämän nettiin, täällä netin käyttö maksaisi huikeat 4 euroa / puoli tuntia. Aamiainen olisi puoli yhdeksältä, mutta voi olla että hyppään bussiin jo sitä ennen. Rahatilannekin alkoi välillä huolestuttaa, mutta onneksi tilillä on nyt sen verran ettei yöunet mene.
Olen aina luullut, että euroedustajat istuvat Brysselissä, mutta kun kartasta katsoo, EU:n hallinnollinen keskus, parlamentti ja komissio löytyvät täältäkin, Kirchbergistä, kaupungin laidalta. Pitää ottaa nyt selvää, miten homma oikein menee. Myös kaikkien tuntema Schengen on pikkukaupunki Luxemburgissa. Täällä Beaufortissakin on yksi linna, koetan kuvata kylää vähän, kun päivä valkenee. Mutta nyt otan verenpainelääkkeet ja painun vielä punkkaan.
Luxemburgin pankki kylpee aamuauringossa.
Luxemburgin poliiseja.
Place Guillaume II eli Viljamin aukio.
Koirapatsas Viljamin aukiolla.
Hauska yksityispiha.
Pihapensas oli koristeltu joulupuuksi.
Kaupunginmuuria.
Abbaye de Neumûnster ja joki leveimmillään.
Abbaye de Neumûnster on jokin kulttuurikeskus.
Plateau du St. Esprit on laaksossa.
Myös Abbaye de Neumûnster on laaksossa.
Quirniuksen kappeli, taustalla rautatiesilta.
Viadukti rotkon yli.
Pätkä vanhaa kaupunginmuuria.
Ilveilijäpatsas teatteriaukiolla.
Lieksalainen Luxemburgin kaupunginpuistossa.
Tämä tyttö kuvasi lieksalaisen, suostui sitten itse mannekiiniksi.
Töihin kiirehtiviä virkatyttöjä.
Lapsille yhdessä puistossa oli merirosvolaiva.
Istutuksia Ed. Kleinin puistossa.
Suikulähteitä Ed. Kleinin puistossa.
Siistejä taloja ja kukkivia puita.
Näkymä länteen Pont Adolphen sillalta.
"Juppi minkä huijasi ja juppi minkä hankki,
tallelle sen kaiken otti Luxemburgin pankki..."
Näkymä Pont Adolphen sillalta itään.
Rotko Pont Adolphen sillalta nähtynä.
Tai-jita puistossa.
Pont Adolphen silta.
Place de la Constitution - Perustuslain aukio.
Pont Adolphe ja istutuksia.
Pankin kellotorni ja rotko.
Notre Damen alttari.
Lasimaalauksia on joka ikkunassa.
Luxemburgin Notre Damen keskilaiva.
Tomumaja kirkon kryptassa.
Tärkeä hauta Notre Damen kryptassa. Voi olla jokin arkkiherttua.
Hallitsijan eli arkkiherttuan palatsi.
Sama aukio kauempaa katsottuna.
Toisella portilla tyttö kuvautti itseään.
Suihkulähde Place d'Armesilla.
Place d'Armes, taustalla kauppungintalo.
Hauska suihkukaivo yhdellä aukiolla.
Sama suihkukaivo toisesta suunnasta.
Punaiset (kirsikan?) kukat putoilevat jo puista.
Iltapäiväsoitto rautatieasemalla. Ensimmäinen kappale oli "Tuo aika toukokuun". Lauloin mukana suomeksi.
